Taas vuosi lisää

Iskä oli sytyttänyt olohuoneeseen pari kynttilää, kaatanut lasilliset punaviiniä ja sitten muistutti Äiteetä, että nyt on mennyt jo yli neljä vuotta siitä, kun Pappa (Äiteen iskä) kuoli. Miten Äitee olikaan tässä kaiken tohinan keskellä unohtanut jo tämän päivän! Vaikka siitä juuri Pyhäinpäivänä muisteltiin ja poikuleillekin taas asiaa kerrattiin, kun asetettiin Pyhäinpäiväksi Papan kuva alas hyllyltä käsin kosketeltavaksi ja kynttilä viereen palamaan. Poikulit "muistelivat" Pappaa omalla tavallaan - ottivat kuvan vuorotellen kainaloonsa ja kuljettivat kuvaa leikeissä mukana, milloin Pappa ajoi heidän kanssaa motskaria, milloin leikki murisevaa leijonaa. Ei poikia se kuolema sillä hetkellä juuri mietityttänyt, olivat vain iloisia, kun Pappa oli sen illan heidän leikeissä mukana ja jollain tapaa enemmän läsnä. Kyllä Heppuli kerran muisti ihmetellä, että minkä takia joillekin tulee sellaisia sairauksia, joihin ei lääkkeet auta.

Se mikä Äiteetä suuresti harmittaa, on se, ettei Pappa ehtinyt nähdä Pilvelää ja tätä iloa ja onnea mikä Pilvelässä asuminen tuottaa. Pappa olisi aivan varmasti pitänyt tästä paikasta, viettänyt aikaansa täällä nikkaroiden ja terassilla saunan jälkeen istuskellen oluttölkki kädessä. Ja siinä olisi kesäillat ja yöt kuluneet rupatellen ja maailmaa parannellen. Ja talvisin olisi Pappa ottanut sukset mukaansa tullessaan Pilvelään ja vienyt poikulit hiihtämään. Aivan varmasti olisi tykännyt!

Staabin hallituskaudesta jo 10 vuotta!

Taas Äitee miettii laukun pakkaamista. Äitee ei yleensä harrasta reissailua ja kodin ulkopuoliset sosiaaliset aktiviteetitkin töiden ohella ovat olleet viime vuosina hyvin vähäisiä, niin kyllä nyt sitten on reissua ja touhua jos jokinmoista. Istanbulin keikan jälkeinen, eli viime viikonloppu, meni Mummia jeesatessa, sillä Mummi muutti uuteen kotiin. Ja ihana koti siitä tulikin! Ja nyt huomenna Äitee köröttelee puolikkaan työpäivän jälkeen Helsingin Länsiterminaaliin nauttimaan risteiltystä Baltic Princessillä.  Eli ei tässä juurikaan ole ehditty viettämään perhekeskeisiä viikonloppuja viime aikoina.

Hyvää seuraa ja nostalgisia muisteloita on luvassa. Äitee oli opiskelujen alkuaikoina aktiivisesti mukana opiskelijajärjestön hallituksessa ja tästä hallituskaudesta on nyt 10v. aikaa. Sen kunniaksi 8 hengen porukka suuntaa juhlimaan pyöreitä risteilyn merkeissä. Hauskaa siitä varmasti tulee olemaan, siitä ei ole epäilystäkään. Tämän tapaamisen on organisoinut Heppulin kummitustäti Maria, jota Äitee on luonnollisesti nähnyt tässä vuosien mittaan hyvinkin. Muiden kanssa yhteyttä on pidetty harvakseltaan, jos laisinkaan. Ja Heppulin kummitustätiä lukuunottamatta Äitee ei ole nähnyt viimeisten vuosien aikana ketään heistä. Huisin jännittävää tavata taas pitkästä aikaa. Ja haalarit & huoleton opiskelijan arki ovat vaihtuneet kenellä virkamiehen työnsarkaan, kenellä perheen pyöritykseen tai näiden edellisten yhdistämisyrityksiin.

Ja kun nuo opiskeluajat saapuvat ajatuksiin niin lienee hyvä hetki asettaa ensimmäinen etappi jatko-opintokuvioiden suhteen. Äitee yrittää tammikuun aikana saada tutkimussuunnitelmansa tehtyä ja jätettyä jatko-opintohakemuksen. Siinä jo yritelmää kerrakseen.

Hki-Istanbul-Hki

Nyt Äitee voi sanoa käyneensä Istanbulissa vaikkei reissun aikana nähnytkään kaupunkia päivänvalolla juuri hotelli Hiltonin ympäristöä ja lentokenttämatkoja kummemmin. Matkan tarkoitus oli IEFT - kansainväliset opiskelijarekrytointimessut, jossa oli myös "Study in Tampere" (TTY, TaY+TAMK) edustettuna. Messuilla tuli nökötettyä koivillaan koko viikonloppu, aina klo 12-18 välisen ajan, ja sieltä sitten illalliselle, joten ei siinä juurikaan shoppailtu tai nähtävyyksiä katseltu. Viimeisenä iltana ehdittiin sen verran poikkeamaan Euroopan suurimmassa ostoskeskuksessa, että oli klo 20-21 tehokasta shoppailuaikaa :) 

Turvatarkastuksia oli joka välissä - hotellien auloissa, ostoskeskuksissa, lentokentällä useaan otteeseen. Aina käsiveskat läpivalaisulaitteiden läpi, aina vyöt irti, joskus kengätkin. Ihmisiä oli muutama muukin, kuulemma siinä 15miljoona hujakoilla. Ruuhkia vihaavalle ja erakkoelämästä nauttivalle Äiteelle tuo oli hieman liikaa, ainakin Äiteestä tuntui, että ne kaikki 15miljoonaa olivat yhtäaikaa liikkeellä iltaisin kaupungissa. Harmillista, mutta Turkissa ei saa tuntea enää oloaa miljonääriksi, sillä ovat mokomat menneet leikkaamaan liiroistansa nollat pois. Helpotti tietty aina valuuttalaskelmia ostoksia tehdessä, mutta tylsäähän se oli, kun ei ollut lompakko täynnä miljoonia.


Työn puolesta reissu oli enemmän kuin antoisa. Todella hyviä kontakteja, messujärjestelyt toimivat joten kuten siedettävästi, messukamat tulivat rahtina perille ehjinä, joskin rähjääntyneinä. Ja messuihin kuulunut lounas hotelli Hiltonissa oli varsin "siedettävä" :) Siellä kultakoristeiden loisteessa, hissimusiikin soidessa hiljaa taustalla, oli varsin kiva asettaa ahterinsa plyyshipenkeille ja lepuuttaa messuilla väsyneitä koipiaan herkuista nautiskellen.

Istanbul Lentokoneen ikkunasta.

Väkeä. Aivan liikaa väkeä. Ja hullu liikenne. 

Silkkaa itsemurhaa lähteä kävellen ylittämään katua.

Rähjääntynyt rahti.

Ständin rakentelua.

Suomalainen suklaa teki kauppansa! Jäljelle jääneitä messumatskuja ja suklaita jätettiin Suomen kunniakonsulille Istanbuliin, joten jos satutte huudeille niin hakekaa sieltä Fazerin siniset.

Messuille oli kova tungos ja jonoja ulos asti. Monet olivat liikkeellä vanhempiensa kanssa 

tai sitten oli pelkkiä vanhempia, jotka etsivät lapselleen opiskelupaikkaa.

Ständillä oli mukana muutama paikallinen opiskelija sekä turkkilainen tulkki,

mitkä olivatkin suureksi avuksi.

Kiva "ostari". Seitsemässä kerroksessa ja tämmöisiä aukioita oli joka kerroksessa useampia. Siellä oli Zaraa, Magoa ja Burberrya sulassa sovussa vieri vieressä. (Okei, Äitee löysi sieltä yhdet nahkasaapikkaat itselleen..).

Jos joku on ollut lomalla Istanbulissa niin olisi kiva kuulla millainen lomakohde se on? Ei nyt lapsiperhelomailuun, mutta muutoin. Jos olisi varaa majoittua Hiltonissa tms niin sitten sitä ruuhkaa voisi ehkä sietääkin, mutta ei Äitee sinne kyllä laitakaupunkien hostellilomalle lähtisi.

Nou hätä

Ei se sitten tainnut olla possua, onneksi! Heppulilla ei ole tänään ollut lainkaan kuumetta ja on täysin oma itsensä ja aivan terveen oloinen. Ja Äiteellä laukku pakattuna Istanbuliin, paluu maanantai-iltana. Adios.

Pitkä leuka

Nyt kun Heppuli on ollut aivan petipotilaana puolesta päivästä lähtien, niin on malttanut nauttia myös Äiteen hellittelystä ja pyytääkin itse usein, että Äitee silittäisi häntä, kun hän pötköttelee sängyllä. Vaikka sairastelu on kurjaa, niin nuo ovat mukavia hetkiä, kun nautitaan läheisyydestä. Siinä Äitee sitten silitteli Heppulia hämärässä huoneessa ja he juttelivat mm. tuntureiden ja vuorien eroista, Lapista ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Oli hyvä hetki. Ja Heppulikin osasi tarttua hetkeen ja kysyä sen siihen herkkään ja äiti-poika -suhdetta tiivistävään hellyyttävään tilanteeseen sen äärimmäisen olennaisen seikan, samalla kun silitti pienellä, kuumeisella kädellään Äiteen leukaa ja poskia:

"Äiti, miks sulla on niin pitkä leuka? Kasvaaks mun kaula koskaan pitkäksi?"

Seuraillaan tilannetta

Hei, muistattekos tämän viime toukokuulta? Se nyt on ensimmäisenä mieleentuleva esimerkki siitä, kuinka yleensä aina, kun jotain poikkeavaa arjessa on tapahtumaisillaan, niin joku tulee heti kynnyksellä kipeäksi. Näitä esimerkkejä on muitakin.

Tähän päivään. Heppuli ja Myyrä menivät tänään tarhaan normaalisti. Tai oikeastaan normaalia innokkaammin, sillä olihan tänään Isovanhempien päivä ja Mummo, kyydissään Mummi, olivat suuntaamassa tarhalle aamu yhdeksäksi. Pojat olivat aamulla kotoa lähtiessä aivan kunnossa, mitä nyt sitä normaalia perusyskää edelleen.

Isovanhempien (aamu)päivän piti kestämän klo 9-11 ja vähän vaille 11 tarhan johtaja (Heppulin ja Myyrän osaston tarhatäti) soitti Äiteelle, että Heppulilla on yli 39 kuumetta. Ei voi olla totta! Mummi ja Mummo olivat juuri lähteneet tarhalta, ja siinä molemmat pojat harjoittivat portilla itkukuoroa erosta johtuen, kunnes Heppuli meni itkien tarhaan sisälle ja sanoi palelevansa kovasti. Olivat sitten mitanneet moisen tuloksen. Tarhatäti kertoi, että tuollaista yhtäkkistä kuumetta on liikkeellä. Siellä odotti myös toinen kuumeilija noutajaansa Heppulin ohella. Ja eilisen aikana oli yksi poika sairastunut äkisti päivän aikana.

Äiteellä tuli heti pahimmat mieleen. Äitee lähdössä perjantaina Istanbuliin työmatkalle, joka tietty kaikkinensa jo maksettu jne järjestelyt tehtynä. Mitä ihmettä sitten jos Äiteen matka peruuntuu? Onpa hienoa lähteä reissuun, jos on hitusenkaan epäilystä siitä, onko perheessä nyt ensimmäinen sikaflunssalainen. Tarhatäti ymmärsi Äiteen huolen ja lupasi soittaa kaupungin terveyskeskuksen ylilääkärille ja kysellä näistä tarhassa esiintyneistä tapauksista. Ja pian soittikin sitten takaisin Äiteelle. Oli sieltä rauhoilteltu, että tällaista äkillistä kovaa kuumetta on nyt liikkeellä, eikä tässä kaupungissa ole vielä yhtään H1N1-tapausta tullut vastaan. Ja jos kuumelääkkeillä kuume laskee ja menee nopeasti ohitse (kuten noissa tarhan tapauksissa on ollut) niin on hyvin epätodennäköistä, että on sikatautia. Tuo oli mukava kuulla, ettei Äiteen tartte miettiä tartuttavansa koneelliseen Turkish Airlinesin matkustajia sikaflunssaa.

Iskäkin on huolissaan kuvioiden etenemisestä, sillä heidän oli tarkoitus suunnata poikien ja muutamien miespuolisten perheystävien kanssa isä-poika -retkelle eräälle mökille. Saas nähdä miten kuviot etenee tässäkin asiassa. Kova tulee olemaan pettymys, jos Heppuli ei pääsekään kalastamaan viikonloppuna.

5-vee neuvola

Viisivuotisneuvolassa käytyä ja sanottua:


"Reipas poika! Kehu mennyt mukavasti päiväkodissa, taidot ikätasoiset. Kasvua tullut hyvin. Yöt nukkuu. Iloinen, touhukas poika!"

Ja lääkärineuvolassa todettua:

"Reipas ja yhteistyökykyinen poika. 5 v. taidot on. Asiat kunnossa. Näön seuranta. Verenpaine 98/59"

Strategiset mitat on 23,3kg ja pituus 115,3cm. Äitee päivitti tiedot myös sinne omaan neuvolapostaukseen, mihin löytyy myös pysyvä linkki tuossa oikealla.

Tosiaan, näköä nyt seuraillaan, sillä Heppulin vasen silmä on kehnompi kuin oikea. Vielä mennään sallituissa rajoissa, mutta katsotaan miten asiat kehittyy. Olisihan se ihme, jos ei Heppuli rillejä saisi jo varhain, sillä Äitee on ollut 9 vuotias saadessaan ensimmäiset silmälasit, Iskälle puolestaan ne jouduttiin hankkimaan jo alle kouluikäisenä.

Kehu tarkoittaa kehityksen arvointia, joka tehtiin tarhassa ennen neuvolakäyntiä. Ideana on, että ne ihmiset arvoivat lapsen kehitystä, jotka lapsen todella tuntevat ja ovat hänen kanssaan päivittäin tekemisissä. Kehuun kuuluu erilaisia tehtäviä, kädentaitoja jne, joita lapsi tekee. Sitten tarhatäti arvioi tehtävät ja käy ne läpi vanhempien kanssa pidettävässä kehu-keskustelussa. Myös vanhemmille on jaettu etukäteen vastattavaksi muutamia kysymyksiä (vasun tyyliin). Nämän kehu-paperit sitten toimitetaan neuvolaan tiedoksi. Tämä on havaittu hyväksi keinoksi jo varhaisessa vaiheessa puuttua mahdollisiin kehityksen ongelmakohtiin ja hankkia tarpeellisia tukitoimia, jo ennen kouluikää.

Tässä samassa tilaisuudessa käytiin myös Heppulin vasu. Kehu ja vasu-keskustelut olivat pitkälti samoilla linjoilla kuin mitä Äitee ja Iskä olivat Heppulista jo havainneet. Mitään erityistä ei tullut esille, mihin tarvitsisi nyt puuttua. Siirtymätilanteisiin tarhassa sanottiin kiinnitettävän jatkossa(kin) paljon huomiota. Heppuli toisiaan (ja useinkin) ikään kuin unohtuu matkalle haaveilemaan erilaisissa siirtymätilanteissa, kun pitäisi esim. tulla pihalta sisälle, käydä vessassa, pukea päällensä tms. Tarhatäti oli Äiteen ja Iskän kanssa yhtä mieltä siitä, ettei Heppuli tee tätä kiusallaan, mutta vaan jää omiin mietteisiinsä haaveilemaan. Useimmiten esim. juuri tuo ulkoa sisälle tuleminen on vaatinutkin sen, että tarhatäti joutuu käymään erikseen sanomassa viimeisenä pihalla olevalle Heppulille, että todellakin olisi nyt tultava sisälle. On se kotonakin huomattu, että 20 metrin matkaan Heppulilla saattaa mennä vartti, kun haahuilee pitkin pihanurkkia. Äiteetä vähän jo valmiiksi hirvittää, että mitä se mahtaa olla sitten kun koulutie alkaa ja Heppulin pitäisi itse kulkea koulumatkat. Ei taida ehtiä kotiin saman vuorokauden sisällä vaikka matkaa on vain 1,5km.

Känkkäränkkä lieruttelee

Myyrällä on kova mielikuvitus. Saisi olla vähän vähemmän kova. Etenkin, jos alkaa kuiskimaan juuri nukahtamisen kynnyksellä jotain hirviöiden saapumisesta. Tällöin jo uneen vaipunut Heppuli terästäytyy välittömästi taas tähän maailmaa ja kysyy silmät selällään ja ääni vapisten, että mitä se pikkuveli oikein sanoi?! Hän kun  on kovin arka ilta- ja yöaikaan kaikille hirvityksille mitkä voivat tulla uniin saakka.

Eräänä iltana Äitee lauloi poikuleille unilauluina Känkkäränkästä. Myyrä etenkin tykkää kovasti siitä laulusta ja pyytää usein repeattina useampaan kertaan. Laulua seuraavana päivänä illansuussa Myyrä tulee Äiteen syliin katselemaan olkkarin ikkunasta ulos ja yhtäkkiä parahtaa kovaan sydäntä raastavaan parkuun. Sopertaa itkun seasta, että hän itkee koska hänellä on paha mieli. Äitee yrittää kysellä, että mistä se paha mieli oikein on tullut. Myyrä toteaa, että sen takia, kun Känkkäränkkä on täällä heillä kotona. Ja Myyrä jatkaa nyyhkimistään: "Ja sitten se sanoi mulle, että lällänlällän lielu, multa pääti pielu". Ja Myyrän parku kovenee.

Kun Myyrä hieman rauhoittuu, Äitee uskaltautuu jo kyselemään, että missä se känkkäränkkä oikein nyt mahtaa olla. Myyrä viittilöi pihalle päin ja sanoi sen menneen tuonne tielle saakka.

Ja taas on kaikki hyvin.

Ei esteitä ruoan etenemiselle

Jos hän on viisivuotias niin on hän myöskin yhtä hammasta kevyempi. Äitee piti poikuleita kotona tuossa viime viikolla eräänä päivänä, kun olivat kovasti köhäisiä, Myyrä etenkin. Jalona ajatuksena oli, että jos jo taudin kehittymisen siinä vaiheessa pyrkisi ottamaan iisisti, voisi sillä ehkä, huom EHKÄ, estää tautia kehittymästä kovasti pahaksi. Paskan marjat. Kaksi apinaa paini pilvelässä kuin rabieksen vallassa, juoksivat, karjuivat, kiehnäsivät ja kikattivat. Kunnes Heppuli alkaa parkumaan ja kävelee kohti keittiötä, missä Äitee hoitaa juuri työsähköposteja.

"ÄITIIIIIII!!!! MULLA ON HAMMAS KÄDESSÄ!!!!" 

Hei, ihan oikeesti. Ei tuollaista huudella juuri lounasajan jälkeen, keskellä kirkasta päivää, kun piti olla flunssatoipilaana. Verta valui, mutta lähinnä se tuli läpeensä rei'itetystä alahuulesta (olisiko siihen kandenut jo tässä vaiheessa laittaa vaikka lävistyskoru, kun teininä ne kuitenkin rei'ittää huulensa uudestaan ja tositarkoituksella). Hammas näytti irronneen nätisti.  Heppuli oli ilmeisesti leikkinyt jotain Spidermania (kummitätinsä antoi Hämis-korun synttärilahjaksi) ja pikkuveljensä sängynlaita on ilmeisesti tullut lentoradalle, sillä lärvi iskeytyi siihen kohtalokkain seurauksin.

Kröhöm. Ja pikavilkaisu Heppulin hampaiden aiempiin tapahtumiin. Eipä tuo toinenkaan nimittäin ole luonnollisi keinoin suusta lähtenyt. Ellei sitten luonnolliseksi poistumaksi lasketa ahtaassa eteisessä käytyä jalkapallomatsia Iskän kanssa ja Heppulin kuontalo iskeytyi Iskän polveen tehden damagea hampaalle. Niinpä Heppulin 4v. synttäripäivän kunniaksi tuo ensimmäinen "heiluva" yläetuhammas poistettiin.

Perinne siis jatkui. Hammas lähti irti ja taas synttäripäivän aamuna jouduttiin menemään hammaslääkäriin vahinkokartoitukseen. Heppulilla on vähän kehno karma noiden synttäripäiviensä suhteen.

Kysymys kuuluukin - jos Äitee olisi vienyt apinanketaleet normaaliin tapaan tarhaan, niin
A) Myyrän tautisuus olisi ehkä asteen pahentunut ja yskä jatkunut
B) Heppuli olisi saanut pitää etuhampaansa vielä kotvan verran kauemmin.

Onneksi Heppuli itse näkee yläetuhampaattoman elämänsä valoisat puolet heti samana iltana iltapalalla:

"Äiti, nyt mulla menee maitokin tosi helposti alas!"

Viis vee

Heppuli täytti viisi vuotta. Siitä tosiaankin on viisi vuotta, kun suurisilmäinen, pienipainoinen "Turilas" saapui maailmaa. Äitee ei nyt ala lässyttämään, sitä hän vihaa yli kaiken ja lässyttämisestä voisi tulla tippakin linssiin, jos olisi se tietty aika kuusta. Mutta todettakoot se mitä niin monesti aiemminkin, että aika lentää. Minne se lentää, se ei ole vielä selvinnyt. Viisi vuotta sitten näihin aikoihin Äitee, Iskä ja pieni "Turilas" olivat tehneet monina iltoina perheleirin olohuoneen lattialle villahuovan päälle. Siinä Iskä ja Äitee usein makoili Turilaan kanssa. Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Se aika meni vaan vauvan tuijotteluun, eikä sitä vielä silloin tajunnut, että ei sitä kääröä loputtomiin vain tuijotella mykistyneinä, vaan että siitä vauvasta kasvaa Kaapo niminen poika. Kaapo kasvaa taaperoksi. Taaperosta tulee ystävällinen, sosiaalinen, utelias, iloinen, hieman arka, oikeudenmukainen ja huumorintajuinen viisivuotias poika, joka ei koskaan kyllästy kaivelemaan mustavalkoisesta pahvilaatikosta vanhoja, lajittelemattomia valokuvia hänen ja Myyrän vauva-ajoilta ja arvuuttelemaan kumpi on kumpi.

Äitee aloitti bloggailun vasta kesäkuussa 2006 (Hei hulinaa! -blogin), mutta sitä edeltäviä aikoja (lähinnä Heppulin ensimmäinen vuosi) on osittain taltioituna myös nettiin Liberon sivuille (sivu: kaapolainen, tunnus: vieras, salasana: kaapo). Kun Äitee kävi äsken katsomassa niin formaatti oli kyllä kovin muuttunut, mutta sinne sitä vaan pääsi vielä vanhoilla tunnuksilla näkemään niitä sen aikaisia päiväkirjamerkintöjä (v.2004-2005). Ja sieltä galleria-osuudesta löytyy muutamia kuviakin.

Nyt synttäreitä vietettiin taas useampana päivänä, kuten ennenkin. Äiteelle oli tullut melkoinen stressin aihe tarhassa olevista kavereista, että pitääkö niitä nyt kutsua vai ei. Mitään suuria kaverisynttäreitä Äitee ei luvannut, mutta sanoi Heppulille, että tämä saisi kaksi kaveria kutsua tarhasta juhliinsa. Niinpä sitten innolla Heppuli askarteli yhdelle tytölle ja yhdelle pojalle tarhaan hienot Wall-E kutsukortit. Tyttö tuli, mutta poika ei. Kivaa oli silti. Ja olihan sitten synttäreillä toki muita vieraita ja muita lapsia kutsuttu. Mieluisia lahjoja tuli kovasti paljon. Äitee ja Iskä ostivat Heppulille aidon John Deeren poljettavan traktorin pihaleikkeihin ja Myyrä antoi (näennäisesti) veljelleen traktoriin sopivan peräkärryn :D Mummi puolestaan lahjoitti jääkiekkopelin, sen semmoinen pöydällä (tai tässä tapauksessa lattialla) pidettävän Suomi-Ruotsi -version.

Ja yksi ehdottomasti huipuimmista lahjoista oli Jennin ja Kalle-kummituksen antama - yökyläily heidän luonaan ja seuraavana päivänä Hoploppiin. Ja tällä kertaa se yökyläilykin sujui hieman leppoisemmissa merkeissä kuin edellisellä kerralla. Silloin Jenni joutui nukkumaan yönsä keittiön lattialla, kun Heppuli hepuloi oikein kunnolla nukahtamistaan eikä suostunut Jennin läsnäoloon makuuhuoneessa :D Heppuli oli silloin tosin vajaa kaksivuotias, joten sitä kertaa ei ehkä lasketa?

Asioilla on tapana.. saada uusia uria.

Vaikka koko ajan onkin armoton kiire, niin elämä Pilvelässä tuntuu varsin seesteiseltä loppupelissä. Alkusyksystä meinasi iskeä angsti, kun Äitee synkronoi perheen yhteistä seinäkalenteria työkalenterissa (ensisijainen tapahtumien merkintäpaikka) oleviin merkintöihin. Eipä siinä montaa tyhjää päivää koko tälle loppuvuodelle jäänyt, kun ei olisi yhtään mitään menoa kenelläkään. Siinä ei auta kuin mennä viikko kerrallaan, muuten tuntuu ylitsepääsemättömän ruuhkaiselta.

Tänään kuitenkin Äiteelle tuli selittämätön hyvänolontunne, kun ajeli töistä hakemaan poikia tarhasta. Siinä tutulla kylänraitilla tuli sellainen tunne, että palaset on nyt kohdallaan, varma olo siitä missä tämä perhe on ja haluaakin olla, ja seesteinen olo siitä, missä elämäntilanteessa nyt ollaan. Kaikki tuntuu kovin tasapainoiselta. Ehkä tämä on tavallaan outoa, kun Äitee on pitkän linjan opiskelija ja tehnyt koko työhistoriansa määräaikaisia pätkiä. Nyt on Äiteellä mielekäs ja vakituinen työ, josta on edelleen innostunut(!), koti missä on tilaa ja mitä haluaa ylläpitää ja asuttaa, Iskän kanssa löytyy vielä yhteisiä naurunaiheita pian kahdeksan vuotta kestäneen yhteistaipaleen jälkeenkin (mikä nykypäivänä tuntuu olevan harvinaista) ja perheen päälukukin tuntuu tämän hetkiseen elämäntilanteeseen sopivalta. Ehkä se perheluku tästä vielä joskus kasvaakin, sen verran kroonista vauvakuumetta taitaa molemmat, sekä Äitee että Iskä, potea. Nyt kuitenkin ensisijainen tavoite on nauttia tästä hetkestä ja katsoa mitä tulevaisuus sitten joskus tuo tullessaan. Nyt ei ole muutosten aika sen suhteen. Ei ennen kuin viiden vuoden univelat on edes jossain määrin kuitattu. Kaikki on nyt hyvin, mutta jotain silti...

Myyrän korvakierre vauhditti viime vuotta, etenkin viime talvea ja kevättä. Silloin ei ollut juurikaan aikaa tai energiaa edes ajatella mitään muuta, saati sitten tehdä. Nyt Äitee huomaa kaipaavansa kuitenkin jotain. Jotain tavoitteita pitää aina olla. Kymmenen vuoden opiskelut saivat päätöksensä 1,5 vuotta sitten,  kun Äitee sai gradun tehtyä ja valmistuttua. Nyt on sitten vuosi vierähtänyt töiden suhteen tasapaksuissa merkeissä ja Myyrän korvakierteen loppuminen antaa nyt tilaa uusille ajatuksille. Äiteelle se tapahtui aika yllättäen, eräänä iltana jokin viikko sitten, kun Äitee naputteli Kauran kanssa Facebookissa statuskommentteja. Silloin se ajatus kirkastui, että mitä se on, mitä Äitee on kaivannut tässä arkisen leivän tienaamisen ohella. Akateemista ajattelua! Vaikka Äitee virkauraansa tekeekin tällä hetkellä akateemisessa ympäristössä, ei työssä kuitenkaan pääse itse harjoittamaan akateemista pohdintaa, teorioiden avaamista, selvitystä, uuden aineiston ja uusien ideoiden löytämisen riemua ja kaikkea sitä mitä tutkimustyöhön liittyy.

Jatko-opiskelu. Väitöskirjaprojektiin ryhtyminen. Tohtorin tutkinto. OMG.

Yhtäkkiä kaikki tuntui varsin itsestään selvältä. Tosin muutama tekninen seikka piti varmistaa ensin ennen kuin ajatusta alkoi enemmän tuumailemaan. Äitee ei halua jatko-opiskelijaksi siihen pääaineeseen mistä on valmistunut vaan siihen, mistä aikoinaan teki pitkän sivuaineen. Siitä kyseisestä oppiaineesta ei tuolloin ollut mahdollista tehdä syventäviä opintoja. Muutama sähköposti tiedekuntaan sekä tutulle proffalle selvitti asian, ettei esteitä hakemiselle kuitenkaan ole, Äitee on muodollisesti pätevä. Proffa vielä muisti Äiteen kiinnotuksen sosiaalista  mediaa ja yhteisöllisyyttä kohtaan ja oli varsin kannustava prosessiin ryhtymisessä. Ja kun Äitee nyt toistaiseksi käynnistelee hommaa omien töiden ohella vapaa-aikanaan (niin, missähän välissä - hyvä kysymys!) niin se tietää melko pitkää rupeamaa. Senpä vuoksi on syytä aloittaa asiat nyt pikimmiten. Päätoimiseksi tutkijaksi ei Äitee ainakaan toistaiseksi halua alkaa, johtuen ihan siitä, ettei se ole kovinkaan kehuttavasti palkattua hommaa. Nyt pitäisi sitten vain täsmentää omat kiinnostuksen kohteet, miettiä tutkimussuunnitelmaa ja tavata ohjaavan proffan kanssa, että saa hakemusen jätettyä. Jos se gradu ei aikanaan olisi mennyt niin hyvin, niin ei Äitee olisi tähän projektiin ryhtymässä.

Näitä ainakin Äitee on viime aikoina pohdiskellut. Katsotaan nyt sitten miten asiat etenee ja millä vauhdilla - tuskin kovin lujalla :) Nyt on syksyn ja talven hyvä tulla, kun asiat on kuosissa. Perusasiat kunnossa ja taas tavoitteet asetettu tulevaisuudelle. Nyt olo tuntuu paljon rauhallisemmalta, kun on taas jotain mitä kohti mennään. Iskäkin aina puhuu perheen viisivuotissuunnitelmasta - sellainen leikkimielellä aina asetetaan ja mielenkiinnolla katsotaan toteutuuko se. On se vaan jännä juttu, että Äiteen täytyy aina saada elämäänsä auki olevia asioita, joiden eteen ponnistella, eikä osaa tuudittautua kovin pitkäksi aikaa tasapaksuun ja seesteiseen arkeen. Ehkä siitä tunteesta on jollain tapaa tullut riippuvaiksikin, kun opiskeluaika oli niin kovin pitkä ja se, jos mikä, oli pelkkää epävarmuutta tulevaisuudesta ja asioiden eteen ponnistelemista.

Ei vissiin mitään tärkeää

Jos ei kotityöt huvita niin aina voi lähteä Mummolaan valmiiseen ruokapöytään ja Mummolan sohvalle pötköttelemään. Kotona kun harvemmin ehtii sohvalla loikoilla.

Myyrä jupisi jotain Äiteelle ja Mummolle. Mummo tuumasi, että nyt hän ei kyllä saanut selvää mitä toinen halusia sanoa. Siihen Äitee komppasi, ettei hänkään. Ja myös Myyrä tuumasi: "En mäkään".

Asia oli lienee loppuun käsitelty.

Myrkkysieniäpäs meidän pöntössä

Äitee oli puhdistellut päivän pakkeleita kuontalostaan ja siellä ne ripsiväristä tummuneet vanulaput uiskentelivat pöntössä, kun Myyrä meni urealle. Tuijotteli pönttöön kiinnostuneena ja huusi kovaa:

"Äiti, tääl on myykkysieni tääl pöntössä. Siellä se ui, siellä se kasvaa!"